Yksilöllistä hautauspalvelua vuodesta 1941

Hautaustoimisto Mielonen on täyden palvelun hautaustoimisto, joka on palvellut tinkimättömällä ammattitaidolla ja asiakkaan yksilöllisiä tarpeita kunnioittavalla palveluasenteella jo yli 80 vuotta.

Hautaustoimisto Mielosen tarina

Hautajaistoimisto Mielonen Oy on perheyritys, joka aloitti toimintansa Mikkelissä vuonna 1941.

Vuonna 2009, kun Hannu Mielonen myi Hautaustoimisto Mielonen Oy:n Jarmo ja Kirsi Martikaiselle. Martikaiset jatkoivat Mielosen pitkää palveluperinnettä ja kehittivät paljon yrityksen toimintaa, palvelun laatua ja asiakaskokemusta nykyaikaisempaan suuntaan. Vuonna 2020, eläkeiän koittaessa, Jarmo ja Kirsi Martikainen myivät yrityksen uudelle yrittäjälle Manu Pasaselle. Manu jatkaa Hautaustoimisto Mielosen yli 80-vuotisia perinteitä yhdessä osaavan tiiminsä kanssa, samalla tutulla ajatuksella: omaisia kuunnellen, vainajaa kunnioittaen ja jokaisesta yksityiskohdasta huolehtien.

Ajan kuluessa ja sukupolvien vaihtuessa työmme lähtökohdat ovat pysyneet pitkälti samoina. Perinteitä kunnioittava, yksityiskohdat huomioiva ja henkilökohtainen palvelu on edelleen kaiken toimintamme lähtökohta. Kannamme vastuun hautajaistilaisuuden onnistumisesta ja toteutamme asiakkaan toiveet pienimpiä yksityiskohtia myöten.

Yrityksemme on aina panostanut korkeaan ammattitaitoon, jossa perusasioina ovat tehtävien hoitaminen omantunnon asioina, unohtamatta ehdotonta vaitiolovelvollisuutta. Vuosikymmenien kokemuksella ja asiantuntemuksella haluamme tarjota läheistä ja huolellista käytännön apua surukodeille kaikissa hautausalan palveluissa. Surun kohdatessa palvelemme ja neuvomme teitä sekä vainajan toiveita että omia toiveitanne toteuttaen. Kunnioitamme jokaisen toimeksiantajamme henkilökohtaista vakaumusta.

Hautaustoimistomme sijaitsevat lähellä Etelä-Savossa – palvelemme Mikkelin, Ristiinan, Puumalan ja Mäntyharjun alueella. Palvelemme tarvittaessa koko Suomen alueella. Yrityksemme on Suomen Yrittäjät ry:n, Suomen Hautaustoimistojen Liitto ry:n ja Hautaustoimistojen Yhteistyö Oy Memorian jäsen.

Työntekijämme

Manu Pasanen

Hautaustoimisto Mielonen Oy:n yrittäjä Manu Pasanen on monipuolinen yrittäjä, jonka erikoisosaamiseen kuuluu perunkirjoitukset. Hän palvelee asiakkaita tarvittaessa myös asiakaspalvelun ja vainajien kuljetusten parissa. Manun monipuolinen kokemus ja yrittäjän asenne auttavat häntä tarjoamaan räätälöityä palvelua jokaiselle perheelle.

Juho Martikainen

Juho Martikainen on hautaustoimiston arvostettu työntekijä, jolla on yli 10 vuoden kokemus alalta. Hän on erikoistunut asiakaspalveluun ja vainajien kuljetuksiin. Juhon asiantuntemus ja empaattinen lähestymistapa tekevät hänestä luotettavan tuen sureville perheille vaikeina aikoina.

Tomi Marjo

Tomi Marjo on yli 15 vuoden kokemuksella varustettu erityisammattimies, joka on siirtynyt seurakunnasta hautaustoimistoon. Hän toimii nyt hautaustoimiston vastaavana työntekijänä, keskittyen pääasiassa asiakaspalveluun, mutta tekee tarvittaessa myös vainajien kuljetuksia. Tomi tuo mukanaan arvokasta osaamista ja sydämellistä palvelua asiakkaille.

Juuso Martikainen

Juuso Martikainen on pitkän linjan ammattilainen, jolla on yli 10 vuoden kokemus hautaustoimistotehtävistä. Hän keskittyy pääasiassa vainajankuljetuksiin, mutta osallistuu tarvittaessa myös asiakaspalveluun. Juuson vankka kokemus ja joustava työote takaavat, että jokainen vainaja saa ansaitsemansa kunnioituksen.

Kuulumme Memoria-perheeseen

Hautaustoimistomme on osa valtakunnallista Memoria-hautaustoimistoverkostoa. Memorian osakkaat ovat yksityisiä perheyrityksiä, jotka toimivat tiiviissä yhteistyössä alan palveluiden ja laadun parantamiseksi. Toimistoja yhdistää vahva ammattitaito ja korkeatasoinen palvelu, joiden avulla Memorian asiakkaille voidaan tarjota parasta mahdollista hautauspalvelua kaikkialla Suomessa. Memoria-verkoston ansiosta voimme järjestää hautajaiset ja välittää hautauspalvelut myös toiselle paikkakunnalle.

Kuulumme Suomen Hautaustoimistojen liittoon

Kuulumme Suomen Hautaustoimistojen Liittoon. Liitto saattaa yhteen hautausalan asiantuntijat, järjestää jäsenilleen säännöllistä koulutusta ja huolehtii näiden edunvalvonnasta. Tavoitteena on edistää hautaustoimistojen ammattitaitoa ja sujuvaa viranomaistyötä niin, että voidaan varmistaa, että omaiset saavat laadukasta hautauspalvelua ja tasa-arvoista kohtelua viranomaisilta. Liiton jäsenenä noudatamme hautaustoimistojen eettisiä ohjeita sekä hautausalan yleistä eurooppalaista standardia.

Aloita hautajaisten suunnittelu Memoria-sovelluksellamme

1.

Aloita hautajaisten suunnittelu sovelluksessa, kun sinulle sopii.

2.

Saat heti alustavan hinta-arvion ja suunnitelman hautajaisjärjestelyistä. Tämä ei sido tilaamaan meiltä palvelua.

3.

Paikallinen Memoria-perheyritys ottaa sinuun pian yhteyttä ja käy suunnitelman läpi kanssasi.

4.

Saat täsmennetyn tarjouksen toivomastasi kokonaisuudesta.

5.

Hyväksyttyäsi tarjouksen huolehdimme hautajaisjärjestelyistä kuten sinä haluat.

Suunnittele hautajaiset